Kuopatkaa kaivos!
Napapiirin Sankareista tuttu Timo Lavikainen seuraa aktiivisesti Pro Ylläs sivuja somessa, myös kavereidensa postauksia kaivoksen puolesta ja sitä vastaan. Hän muutenkin seuraa mitä kaivosalalla tapahtuu ja missä käydään taistelua. Hänen perheensä kesäpaikka on Heinävedellä, 20 kilometriä suunniteltusta kaivoksesta.
Lavikainen on huolissaan kahdesta hänelle rakkaasta paikasta. Hän arvelee, että moni muukin voisi olla kiinnostunut, mutta Hannukainen ja Heinävesi ovat liian kaukana, ne eivät koske heitä. – Jos kaivostouhu jatkuu samaa tahtia, kaivostodellisuus iskee tulevaisuudessa vielä jokaisen suomalaisen kohdalle. Lavikainen jatkaa: -Näin arvokasta aluetta ei saa pilata missään nimessä. Eikä hänen mielestä kaivostoiminnan kohdalla suomalainen yleinen tapa „Kokeillaan“ toimi. Siinä on liikaa pelissä.
-Kaivostoimintaa ei voi nähdä Lapin, tai tässä tapauksessa Kolarin pelastuksena, eikä ainoana oikeana työllistäjänä, hän sanoo. – Työllistääkö se kaivos sitten oikeasti paikallisia, vai muuttavatko ne ihmiset muualta tänne? Onko uusille asukkaille edes asuinpaikkoja tarjottavana ja tuovatko he sitä elämää takaisin Kolariin, sinne missä sitä kaivataan? Ylläksellä on nyt jo pula asunnoista. Moni sesonkityöntekijä muuttaisi mielellään pysyvästi Ylläkselle, mutta kun asuntoja ei ole, eikä se välttämättä tule muuttumaan jos kaivos avataan. Lavikainen jatkaa pohdintojaan: – Ihmiset eivät lähde näin vain omalta kotiseudulta, se ei ole hetkessä tehty päätös. Perheellisille muutto on aina haastavampi ja siinä ovat usein palveluiden saatavuus ja toisen osapuolen työllistyminen keskeiset kysymykset.
Lavikainen uskoo, että luontomatkailu tarjoisi siinä koko kunnalle ehkä enemmän mahdollisuuksia. Hän miettii ääneen: – Voisivatko Kolarilaiset nähdä matkailun aitona vaihtoehtona vai onko pelko poissulkemisesta ja syrjäytymisestä liian suuri, jos on kaivosta vastaan?
– Kaivoslaki on tällä hetkellä mitä on. Vapaakauppasopimukset antavat kansainvälisille suuryhtiölle vielä enemmän valtaa ja täällä ollaan valmiita myymään kaikki, aivan liian halvalla. Suuryhtiöiden johtajat elävät omassa kuplassaan, heitä ei kiinnosta luonto, eikä ihmiskohtalot, heitä kiinnostaa raha. Notre Damin palaaminen näytti millaisessa kuplassa he elävät. Notre Damin kunnostamiseen irtoaa vuorokaudessa satoja miljoonia euroja, mutta puhtaan juomaveden saatavuuden varmistamiseen, työolosuhteiden parantamiseen ja ihmisarvojen turvaamiseen kehitysmaissa ei irtoa penniäkään, toteaa Lavikainen.
Hänen ajatukset lähtevät laukkaamaan: – Muutenkin, yhtiöittäminen on älytöntä touhua, myös Suomen valtion tasolla. Sairaanhoito, julkiset palvelut… miksi kaikki pitää yksityistää? Miksi luonto pitää pilata kaivoksilla ja miksi ikimetsiä pitää hakata? Tuhotaan ja tienataan, miettimättä miten tulevaisuudessa käy kun puhdas vesi ja luonnonvarat alkavat loppua, ja kuka maksaa siivousoperaatiot jotka matkanvarrella syntyvät? Miksi pitää olla niin ahne? Miten voi olla niin piittaamaton luonnon ja ihmisten suhteen?
-Olisiko parempi, jos pysähdyttäisi hetkeksi näkemään mitä on tapahtumassa? Totuus vaihtuu jatkuvasti, eihän tässä pysy mukana tahdissa, hän pohtii. – Esimerkiksi diesel auton arvo romahti täysin kun joku keksi, että sähköauto on nyt se maailmaa pelastava ratkaisu ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa. No, mistäköhän ne raaka-aineet akkuihin tulee? Kaivoksista tietenkin. Ja mistä tulee se sähkö? Ja mitä jos sitten kaikki kiinalaiset haluavat omia sähköautoja, mitä sitten, pelastavatko sitten ne sähköautot maailmaan? Sanat vain tulvivat Lavikaisen suusta. – Olemme luoneet kulutustottumuksillamme hirviön. Mutta meillä menee vielä hyvin. Asiat ovat vasta silloin huonosti, kun poliitikot lopettavat tappelunsa ja alkavat tehdä radikaaleja päätöksiä. Valitettavasti ihminen muuttaa tapoja vasta silloin kun on pakko. Voisiko kuitenkin jo aikaisemmin tehdä jotain?
– Kulutus, työ ja raha määräävät meidän elämää. Uusia kaivoksia perustellaan työllistymisellä ja verotuloilla. Milloin ne ovat oikeasti toteutuneet, milloin kaivosyhtiöiden lupaukset ovat pitäneet paikkansa? Voisiko löytää aidosti kestävän kehityksen ratkaisuja syrjäseutujen ongelmiin? Mitä jos valtio käyttäisi näillä kuolemassa olevilla syrjäseuduilla rahaa pienyrityksien kehittämiseen ja uusien yrityksien perustamiseen? Lavikainen jatkaa mietteliäänä: – Mitä jos olisi sellainen syrjäseututukiraha, jolla voisi oikeasti harkita investointia, muuttoa, tulevaisuuden rakentamista ja yrityksen perustamista jossain syrjäisellä kuolevalla paikkakunnalla? Tuskin ihmiset lähtisivät ryntäämään Lappiin rahan perässä, mutta ne, jotka oikeasti olisivat valmiit lähtemään ja luomaan uutta elämää keskellä ei mitään, saisivat mahdollisuuden. Kehitys olisi varmasti pidemmän päälle kestävämpi ja luonnonystävällisempi.
Ajatukset kääntyvät taas Ylläkselle ja Napapiirin Sankarit kuvauksiin: – Paras kuvauspäivä ikinä oli kolmas osassa. Lennettiin helikopterilla tunturista toiseen kuvaamaan, aurinko paistoi ja repussa oli mukana pillimehut ja eväät, kertoo Lavikainen. – Kun kopteri nousee ilmaan, sitä näkymää ei meinaa uskoa todeksi. Maisemat ovat henkeäsalpaavia. Siinä vasta tajuaa kuinka pieni ihminen oikein on. Oli älyttömän hienoa maata tunturin rinteessä auringonpaisteessa ja kuunnella hiljaisuutta. Tuli mietitty, että nämä maisemat ovat olleet tällaisia jo tuhansia vuosia. Kivet ovat ikivanhoja ja ne ovat aina olleet just siinä samassa paikassa missä nytkin. Siitä tulee surullinen fiilis, että ihminen haluaa tuhota näin kaunista ikivanhaa maisemaa. Mitä jälkipolvet ajattelevat kun avaavat historiakirjat ja katselevat taaksepäin? Ollaanko tehty oikein, vai ollaanko riistetty heiltä historialliset maisemat, puhdas luonto, vesi ja hiljaisuus? Pitää vain toivoa, että kaikki kääntyy vielä parhaaksi.