Alussa Hannukainen Mining Oy edustajat lähti liikkeelle hankeen kanssa vähättelemällä Northland Mines Oy:n suunnitelmia ja lähtökohtia. ”Nyt lähdetään liikkeelle kolarilaisella tavalla”, oli viesti ensimmäisessä julkisessa tilaisuudessa Kolarin kunnantalolla. Tarina jatkui samalla vähättelevällä tavalla. ”Ei tämä kaivos ole kokoluokaltaan sitä mitä Northland Mines Oy viestitti, eli Euroopan suurin rautamalmin avolouhos. Jopa suomalaisessa vertailussa kaivos on pieni”.

Nyttemmin on sitten ääni muuttunut. Alkuperäinen hankevetäjä (Pakarinen) näki tärkeäksi kertoa yhdessä vuorovaikutustilaisuudessa, että kaikki ne Northland Mines Oy:n mitoitusarvot pätevät. Kysymyksessä on siis avolouhoksen koon ja kokonaislouhinnan määrissä sama kokoluokka kuin mitä se on Kevitsassa, Talvivaarassa ja Siilinjärvellä. Nämä kolme kaivosta yhdessä Hannukaisen kanssa vastaavat 80 % kaikesta Suomen louhinnasta. Avolouhoksen pinta-ala Hannukaisessa on jopa suurempi kuin Boliden Aitikissa.

Kysymyksessä on siis todella suuren mittakaavan kaivos Suomen johtavan Lapin elämyksiin perustuvan matkailuelinkeinon keskellä.

Rautamalmipitoisuus Hannukaisessa on vain 30,5 % ja kaiken lisäksi se on rikkipitoista. Rikin poistaminen nostaa investointi- ja käyttökustannuksia, puhumattakaan myrkyllisistä kemiallisista aineista, joita tarvitaan rikastuksessa. Malmissa on myös kultaa ja kuparia, joten se takaa kannattavan toiminnan. Kupari- ja kultapitoisuudet ovat kuitenkin hyvin alhaisia ja kysymys on, kuinka paljon niitä voidaan hyödyntää. Asiantuntijat arvioivat, että enintään 75 % saadaan hyödynnettyä ja alan kirjallisuudesta löytyy väitteitä, että kulta ja kupari menetetään kokonaan rikastushiekan mukana. On myös käsitys, että oikeastaan kullan ja kuparin esiintyminen olisi nähtävä pelkästään malmin epäpuhtauksina ko olevilla pitoisuuksilla ja niiden merkitys kaivoksen arvon lisänä on olematon, jos lainkaan.

Malmin hyödyntäminen edellyttää valtavia materiaalisiirtoja. Ns. Strippin Ratio Hannukaisessa on n. 4/1, eli yhden tonnin malmin louhintaan sivukiveä pitää louhia neljä tonnia. Valtavien sivukivimäärien lisäksi pintamaan määrä on myös erittäin suuri. Tarvittavat materiaalikäsittelyt ja -siirrot ovat valtavia nostaen sekä kalusto, että käyttökustannukset tasolle, joka ei luo pohjaa kannattavalle toiminnalle. Kaivostoiminnassa käsiteltäisiin yli 550 Mt kiveä ja maata, josta yli 500 Mt jää kaivosjätteenä alueelle – osa sellaisena jätteenä, jota pitää valvoa satoja vuosia kaivoksen lopettamisen jälkeen,

Maantieteellinen sijainti nostaa myös kustannuksia, vaikka kohdemarkkinat olisivatkin Euroopassa. Pelkkä kuljetus johonkin Perämeren satamaan lohkaisee aivan liian suuren osan kassakustannuksesta. Kiinan markkinat Perämeren satamien kautta on mahdoton yhtälö.

Hankkeen ympäristölupahakemus on kuulutettu uudelleen 25.10.2018. Tämä sen takia, että hankkeessa on tapahtunut paljon muutoksia esiin tulleiden tietojen pohjalta. Hanke on siis muuttunut niin paljon, että se piti kuuluttaa uudelleen? Tämä on hyvin harvinaista ja on perusteltua kyseenalaistaa hankevetäjän kyky tällaisen projektin toteuttamiseen. Uuden kuulutuksen myötä myös aikataulu jälleen kerran on muuttunut. Kaivoksen rakentaminen alkaisi 2020 ja malmin louhinnan arvioidaan kestävän vuodesta 2022 vuoteen 2042. Aikataulu elää jatkuvasti, eikä tuokaan todennäköisesti voi toteutua kun ottaa huomioon eri lupahakemusten tilanteet. Hannukainen Mining Oy on itse toiminnallaan aiheuttanut kaikki viivästymiset kyseenalaisella toiminnallaan. Tuon uudelleen kuuluttamisen jälkeenkin on heidän kotisivuiltaan luettavissa, että aikataulu siirtyy taas eteenpäin.

Kaivoksen elinikä matkan varrella muuteltu useaan kertaan. Alun perin oli esillä 14 vuoden toiminta-aika, joka sittemmin muutettiin 17 vuoteen. Nyt ollaan jo 20 vuoden toiminta-ajassa. Tuotantoaikaan on siis tullut 6 vuotta lisää. Kysymys on kuitenkin samasta malmiosta ja samoista vuosituotantokapasiteeteista. Mistä malmi viimeisille vuosille? Kertovat kuitenkin taas uudessa kotisivujen päivityksessään, että kaivostoiminta voi jatkua vielä tuosta 20 vuodestakin…kunhan vain löydetään lisää malkmia?

Syy eliniän jatkamiseen on helppo löytää. Hanketta on kyseenalistettu sillä, että onko järkevää asettaa Ylläksen matkailuelinkeinon tulevaisuus uhan alle toiminnalla, jonka elinikä on niin lyhyt ja turmiollinen luonnolle. Malmin loppuessa kaivostoiminta loppuu, mutta matkailuelinkeinolle ei ajan suhteen ole loppua – se jatkuu tuleviin sukupolviin. Hannukainen Mining Oy:n omistajien intresseissä on tietenkin tarve tämä uhka mitätöidä ja näin sen myös tekee. Tämän takiahan toiminta-aikaa pidennettiin alussakin 14 vuodesta 17 vuoteen. Kaivoksen kannattavuudelle se on turmiollista. Näin köyhä malmio pitää hyödyntää mahdollisimman lyhyessä ajassa ja mahdollisimman suurella mittakaavalla.

Investointikustannuksesta on myös väännetty kättä. Syy tähän on se, että Tapojärvi Oy emoyhtiönä on pieni tämän kokoisen hankeen toteuttamiseen. Hannukainen Mining Oy on esittänyt, että investointikustannukset olisivat luokkaa 200 – 300 MEUR, eli huomattavasti alle Northland Mines Oy:n arvion. Sinänsä mielenkiintoinen asetelma, koska kaivoslupapäätös perustuu Northland Mines Oy:n tekemään kannattavuusselvitykseen.

Kaivoshankkeista tehdään yleensä kansainvälisten standardien mukainen kannattavuusselvitys sen eri alkuvaiheissa. Northland Mines Oy teetätti ns lopullisen kannattavuusselvityksen, jonka

pohjalta tehdään lähestytään rahoittajia ja tehdään lopullinen investointipäätös. Yleensä käytetään englannin kielistä nimitystä Definitive Feasibility Study (DFS).

Nothland Mines Oy:n teettämä DFS valmistui maaliskuussa 2014 ja sen arvio kaivoksen elinikäiseksi investointikustannukseksi oli 810 MUSD. Arvio kaivoksen toiminnankäynnistämisen investointi oli 567 MUSD. Hannukainen Mining Oy arvio investointikustannuksesta on huomattavasti alle tuon kansainvälisen standardin mukaisen arvion. Voi olla, että siinä ei ole mukana ns. leasattavat laitteet. Jos nämä poistettaisiin, jäljelle jäisi vielä 392 MUSD = n. 340 MEUR. Ero on vieläkin huomattava. Leasaus tarkoittaa vain sitä, että investointikustannuksen sijalta kustannus siirtyy tuotantokustannuksiin ja sen pääasiallinen tarkoitus tässä tapauksessa on investointipääoman tarpeen pienentäminen. Toiminnan kassavirtaa se rasittaa joka tapauksessa vähintäänkin samalla kustannuksella, jos ei jopa suuremmallakin. Riippuu leasingin korosta.

Ei ole mitään syytä epäillä, etteikö Northland Mines Oy:n arvio olisi oikeampi kuin Hannukainen Mining Oy:n. Kaivosinvestointi perustuu koettuun ja perinteiseen tekniikkaan, jota yleisesti käytössä kaivoksilla ja sen on tehnyt kansainvälisesti arvostettu arvioija. Se, että Tapojärvi Oy olisi urakoitsijana hankkeessa, ei riitä perusteluksi investointikustannuksen erosta.

Ilman muuta luotamme viranomaisiin, mutta viestit, mitä viranomaiset ovat julkisuuteen tuoneet, ovat huolestuttavia. He ovat viestittäneet, erityisesti ongelmien esiin tullessa, että sekä luvituksessa, että valvonnassa, heidän resurssinsa ja asiantuntemuksensa eivät riitä syvälliseen hankeasiakirjojen sisällön tutkimiseen. On tuotu esiin, että ”pitää luottaa siihen, että hankevetäjä tietää mitä tekee ”, eli lähtökohtana on se, että hankevetäjän ja heidän käyttämänsä asiantuntijoiden laatimat asiakirjat ovat riittävät. Toisaalta lupaviranomaiset helposti menevät YSL:n §6 taakse, jossa edellytetään toimenharjoittajan olevan selvillä toimintansa ympäristövaikutuksista, ympäristöriskeistä ja niiden hallinnasta sekä haitallisten vaikutusten vähentämismahdollisuuksista (selvilläolovelvollisuus).

Näyttää siltä, että tästä on tullut alan tapa toimia ja kaivosyhtiöt asiantuntijoineen käyttävät härskisti tilannetta hyväkseen. Tämä on myös varmistunut erityisesti tässä hankkeessa, mutta ongelmat tulivat esiin myös räikeästi Talvivaaran kaivoshankkeessa.

Hakemuksiin toimitetuissa asiakirjoissa on puutteita, määrä tarkoituksellisesti aivan valtava, jotta niitä on vaikea tutkia ja ne ovat keskenään ristiriitaisia. On tullut esiin myös selkeitä harhaan johtavia asioita joita hankevetäjä on toimittanut viranomaisille. Onko syynä osaamattomuus tai tarkoituksellinen toiminta, on epäselvää, mutta olipa syy kumpi tahansa niin molemmat asiat ovat vakavia. Me olemme valitettavasti pakotettuja nykyiseen toimintaan jossa käymme kriittisesti läpi luvitukseen toimitetut asiakirjat ja niiden paikkansa pitävyyden.

Toinen syy, minkä takia panostamme luvituksessa käytettävän aineiston kriitiiseen läpikäymiseen ja kyseenalaistamiseen, on Suomeen syntynyt tapa toimia tämän tyyppisissä hankkeissa. Lähtökohtana näyttää olevan, että sen sijaan, että lupa evättäisiin, se myönnetään vajavaisin lupaehdoin ja jopa niin, että lupaehdon takana on hankevetäjän itse esittämä seikka. Näin kävi mm Talvivaarassa sulfaattipäästöjen osalta. Suomessa ei tuolloin ollut raja-arvoja sulfaattipäästöille ja raja-arvoksi asetettiin hankevetäjän esittämä määrä. Se ei kuitenkaan ollut riittävä ja tulokset ovat meidän kaikkien tiedossa. Kaivostoiminnassa on myös se tilanne, että Suomi on jäänyt jälkeen merkittävien toiminnan aiheuttamien vahinkojen raja-arvojen asettamisessa. Johtunee siitä, että kaivostoiminta lähes loppui Suomesta ja se on nyt uudelleen noussut esiin uusien kaivoshankkeiden muodossa. On parempi, että hanke käydään läpi ennakkoon myös siltä kannalta, että sitä ei yksinkertaisesti voi toteuttaa. Ei niin, että ongelmien esiin tullessa pyritään ne poistamaan pitkällisten riitojen kautta, riitojen. Jotka saattavat kestää yli kaivoksen elinkaaren. Ylläksellä meillä ei ole varaa siihen, koska paluuta entiseen ei ole.